Unelmia, muistoja, kirjoja, elämää

Kirjastoautotoiminta täytti Somerolla 50 vuotta vuonna 2017. Juhlavuonna ja jo edeltävänä syksynä merkkivuotta juhlittiin erilaisilla tapahtumilla kirjastoautossa ja sen pysäkeillä. Juhlavuoden kunniaksi koottiin yhteen myös kirjastoauton asiakkaiden ja kuljettajien muistoja matkan varrelta.

Alla oleva teksti on koottu seuraavien henkilöiden tarinoiden ja kertomuksien pohjalta: Turkka, Aarni, Helmiina ja Reynold Oinasjärven eskarista, Mari Kuusinen ja Liisa Laine Muistikammarista, Leevi, Tuukka, Joonas, Maximus, Vilhelmiina ja Elina Oinasjärven koulusta, Tuija Kanerva Kerkolantieltä, Oili Salminen Pitkäjärveltä, Tarja Tuomola Ihamäeltä, Hilkka Mäkinen Jakkulantieltä, kuljettajat Matti Seppänen ja Kari Tommila, Sanna Pohjaranta ja Liisa Pitkäjärven päiväkodin henkilökunnasta, Katri Syrjälä, Hämeen Härkätieltä, Olivia ja Silja Hämeen Härkätieltä, Elias ja Matias Jonten kaupalta. Tarinat kokosi ja kollaasin kirjoitti Leena-Kaisa Laakso.

Kirjastoautossa kulkevat myös muistot, unelmat ja mahdollisuudet

Sulje arkisilmät, avaa satusilmät.

Sillä unelmien kirjastoauto on avaruusraketti, avaruusauto ja lentävä lautanen. Unelmien kirjastoauto on monsteriauto.

Unelmien kirjastoauto syöksyy avaruuteen, ajaa sateenkaarta pitkin ja menee metsään. Se on raketti ja lentävä lautanen, lennättää kirjat avaruuteen. Kun se joutuu vaaraan, apuun tulee James Bond, turbot ovat tulisia ja matka jatkuu.

Unelmien kirjastoautossa on tähtiä, pakoputket, timantteja ja luistavat renkaat. Se liikkuu avaruudessa ja säilöö kirjat takakonttiin avaruusolioille vietäväksi.

Unelmien kirjastoauto naamioituu monsteriksi ja liikkuu illalla auringonlaskun aikaan. Se menee metsään ja vie kirjoja eläimille.

Ja kun taikasumu viettää synttäreitä, unelmien kirjastoauto lentää, sateenkaarta pitkin, yllään aarre ja allaan kakku. Sillä silloin on juhlan aika.

**

Sulje arkisilmät, avaa muistosilmät.

Sillä kirjastoauto kuljettaa myös mennyttä, tarinoita ja muistoja. Kohtaamisia, ensikäyntejä, ajankuvaa.

Kuuntele, kun Mari, Leevi, Tuukka, Joonas, Liisa. Tuija, Oili, Tarja ja Hilkka puhuvat. Heidän kirjastoautonsa on vähän jännittävä, korkea ja kirjojen tuoksuinen.

Mari menee kirjastoautoon aina, kun auto tulee. Auto on iso ja seinät täynnä kirjoja. Mari on 7 tai 8, eletään 70-luvun taitetta. Mari lainaa Tuhkimoita, Prinsessa Ruususia, Peppiä ja Vaahteramäen Eemeliä. Hänestä on jännää, kun tietää, että seuraava päivä on kirjastoautopäivä. Hänelle sanotaan, että muista palauttaa kirjat. Hän yrittää aina lukea edelliset, jotta saa lainata seuraavat.

Leeviä, Tuukkaa ja Joonasta vähän jännää käydä kirjastoautossa ekaa kertaa. Vuosi on suunnilleen 2010. Autossa kaikki on kauhean korkealla ja on hienoa, kun saa ekan kerran lainata itse. Nykyään he tulevat, isompina koululaisina, porukalla ja nauraen. Lainaavat sarjakuvia, tiedekirjoja ja vähän kaikkea. Miettivät, että olisipa tietokone, jotta voisi etsiä, mitä kaikkea löytyy.

Liisa nousee autoon hoitolasten kanssa Pappilantien pysäkiltä. Eletään 80- ja 90-lukua. Liisa on perhepäivähoitaja, ja hoitolapset rakastavat kirjastoautoa. He saavat valita sopivat kirjat. Usein mukaan lähtee ainakin Miina ja Manu.

Kun Tuija tulee autoon ensimmäistä kertaa, eletään 70-luvun alkua ja Tuijaa jännittää. Hän kysyy kuljettajalta, kuinka vanha pitää olla, että saa oman kirjastokortin. Hän on miettinyt sanat etukäteen. Sillä nyt on kyse isoista asioista. Kuljettaja sanoo, että alaikärajaa ei ole. Tuija saa kirjastokortin ja käy autossa vieläkin, Kerkolantiellä.

Oili ryhtyy käyttämään kirjastoautoa, kun sivukirjastoa ei enää ole. Hän lainaa kaikenlaista, lehtiäkin. Nuorempana hän lukee enemmän, sillä illat ovat pitkiä, eikä uni aina tule. Nykyään ehtii vähemmän.

Nimettömänä pysyttelevä mies käytti kirjastoautoa paljon jo lapsena, eikä auto ole juuri niistä ajoista muuttunut. Mies lainaa kaikenlaista, usein luontokirjoja ja dekkareita. Hän toivoo, että muutkin kävisivät. Perjantaisin auton mukana voisi kulkea vaikka pieni kahvio!

Kun Tarja käy kirjastoautossa ensimmäisiä kertoja, auto tulee parinsadan metrin päähän, paikkaan, jota sanotaan ”kaupaksi”. Kävijöitä on silloin paljon, koululaiset tungeksivat nauraen sisään uutuuksia etsimään. Nyt he ovat tähän aikaan muualla.

Hilkan pysäkki Jakkulantiellä saa alkunsa hänen poikansa toiveesta. On 90-luvun alku ja Hilkka pitää kauppaa, jonka monesta asiakkaasta tulee lainaaja. Moni kysyy Hilkalta, milloin kirjastoauto tulee tai jättää hänelle kirjan palautettavaksi. Kauppa loppuu 90-luvun lopulla, mutta Hilkka käy autossa edelleen.

**

Sulje arkisilmät, avaa miellesilmät.

Sillä kirjastoauto on kohtauspaikka, mahdollistaja. Siellä nähdään tuttavia ja kohdataan kulttuuria. Se lähettää kirjat maailmalle, ajatukset elämään.

Kun kuljettaja kiertää syrjäkylät ja pikkutiet, hänestä tulee melkein ystävä, kirjalähettiläs.

Matti ajaa etenkin iltapäivisin ja iltaisin. Auto loistaa valona syrjäkylien iltahämärässä. Usein auto on täynnä väkeä, kyläläiset tapaavat toisiaan. Ei ole ikärajaa. Jutellaan ja kerrotaan kuulumisia.

Kun eletään 60-luvun loppua, kirjat ovat puhdashenkisiä. Anni Polvaa ei katsota hyvällä silmällä, lukemisen tulee valistaa. Lasten ja nuorten kirjoja on vähän, ne ovat paljolti käännöksiä ja puhdashenkisiä.

Kilometrit kuluvat. Vuodet kuluvat. Kirjat vapautuvat. Tulee dekkareita, uutuuksia, romaaneita, lastenkirjoja.

80-luvulla Somerolle saadaan Suomen ainoa auto, jonka hankintaa valtio tukee. Se hajoaa melkein heti. Korjaukseen junnataan ykkösvaihteella, sakean mustan savun keskellä. Auto korjataan, autot vaihtuvat. Kerran luisutaan jäisestä ylämäestä ja kirjat lentävät pitkin ja poikin. Joskus jätetään menemättä, jos keli on mahdoton. Yleensä kaikki sujuu hyvin.

**

Kirjastoauto kiertää edelleen, syrjäkyliä ja pikkuteitä, kouluja ja eskareita.

Kirjastoauto on mahdollistaja. Se tuo kirjojen lisäksi mahdollisuuden mielikuvitukseen, unelmiin.

Eletään vuotta 2016.

Sanna ja Liisa tuovat autoon päiväkotilaisia. Heistä kirjastoauto on hieno juttu, varsinkin syrjäseudulla. Auton tulo on päiväkodilla odotettu tapahtuma ja käytössä on tarkka lista siitä, ketkä lapsista ovat käyntivuorossa. Sanna kertoo, että lapset rakastavat eläin-, avaruus- ja hirviökirjoja, ja Risto Räppääjästä on tullut se juttu. Satuja ujuttavat mukaan aikuiset.

Entä se tunnelma! Se kiehtoo niin lapsia kuin aikuisiakin.

Koululainen Maximus lainaa yleensä autokirjoja. Kirjastoautosta saa tietoa kaikesta, peleistäkin. Hänestä olisi hienoa, jos pihaan kaartaisi Bugatti-kirjastoauto.

Eetu rakastaa kirjoja, joissa on työkoneita, ralliautoja ja dinoja, Vilhelmiina ja Elina Risto Räppääjää, heppakirjoja ja Lotta Levotonta. He lukevat aina ja heillä on aina hirveästi kirjoja lainassa. Olivia lainaa kahdeksan Jesse-kirjaa, Silja lukee fantasiaa ja Tarua sormusten herrasta. Elias ja Matias rakastavat Viisikkoja ja muita Blytoneita, seikkailukirjoja, eikä koskaan ole tullut hetkeä, että kirjaa ei olisi löytynyt.

Katri sanoo, että kirjastoautossa aukeaa satumainen maailma, kuin lapsen. Katri rakastaa auton tunnelmaa: valoa iltahämärässä, kirjojen tuoksua ja sateen ropinaa kattoon. Usein käynnistä tuleekin nostalgiareissu, kuin piipahdus satuun.