Haku

Pekka Ervamaa - Elokuvaaja

Taidetta linssin läpi

Pekka Ervamaa (1947, Oulu) on elokuvaaja, valokuvaaja ja media-alan opettaja. 1966–70 hän opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa elokuvalinjalla.

1972 Ervamaa aloitti opinnot Jyväskylän yliopistossa ja luki siellä taidehistoriaa, kirjallisuutta ja taidekasvatusta. Sieltä Ervamaa valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi.

Ervamaan työura on värikäs ja monipuolinen. 80-luvulla hän toimi toimittajien kouluttajana Ylellä. Siitä matka jatkui Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksen lehtoriksi. 90- luvulla Ervamaa työskenteli videotuottajana tutkimuslaitos VTT:llä, jonka jälkeen työt veivät videotyön opettajaksi Merikosken ammatilliseen koulutuskeskukseen. Samassa työpaikassa oli myös Ervamaan hyvä ystävä Antero Kare, jonka kanssa he olivat perustamassa Pitkäjärven taide ja kulttuuri yhdistystä. Yhdistys pyörittää Someron kivimeijerin toimintaa, jossa on vuosittain vaihtuvia näyttelyitä ja kurssitoimintaa. Myös Ervamaan kaksi näyttelyä on ollut esillä kivimeijerillä. Toinen Ervamaan valokuvanäyttelyistä ”Liekehtivät kasvit”, päätyi myöhemmin myös näyttelyksi Helsingissä sijaitsevaan taidegalleria Laterna Magicaan.

Ervamaan teokset ovat päätyneet myös kirjan kansiin. Teos kantaa nimeä Liekehtivät kukat.

Ervamaa itse kokee kuvaajan työn pääprojektiksi Elokuvasäätiön ja tv kahden tuottaman ”Asteljoen laaksossa”. Siinä kuvattiin usean vuoden ajan maaseudulla olevien ihmisten elämää 80-luvulla.

Ervamaa on pitkään asunut ja vaikuttanut Helsingissä, mutta Somero on tullut hänelle tutuksi jo 50 vuoden ajalta, sillä Ervamaan pitkäaikainen puoliso, kotiseutuneuvos Tapio Horilan tytär Helje Horila tutustutti Ervamaan Someroon.

Pariskunta on asunut lähemmäs 20 vuoden ajan Somerolla, mutta toinen koti on edelleen Helsingissä.

Inspiraatiota kuviinsa Ervamaa hakee luonnosta. Somerolla riittää Ervamaan mukaan monipuolisia kuvauskohteita.

”Etenkin dokumenttityössä on tärkeää esteettiset kokemukset ja ihmisten kunnioittaminen. Etiikan on oltava kohdillaan. Valokuvaaminen on eläkkeellä korostunut, mutta siinäkin harkitsen tarkkaan etukäteen mitä kuvaan. Se ylläpitää prosessia.”


Eeva Pettersson

Lähteet:



liekehtivä