Koulutyön kasvatusihanteita

Sampo Inkero Untamo Haahtela (vuoteen 1926 Hansson) syntyi 18.8.1908 Inkerin Toksovassa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta yhteiskoulusta 1929 ja valmistui filosofian kandidaatiksi Turun yliopistosta 1933. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1934 Toini Ester Honkanen. Sampo Haahtela kuoli Turussa 21.8.1993.

Sampo Haahtela toimi äidinkielen opettajana Someron yhteiskoulussa 1934-1936 ja myöhemmin muun muassa Haapamäellä ja Turussa, jossa hän oli myös normaalilyseon rehtorina. Kouluneuvoksen arvonimen hän sai 1968.

Aloitellessaan kirjailijanuraansa 1940-luvun taitteessa Sampo Haahtela kirjoitti ensin lapsille ja nuorille, mutta novelliteos Aurinko nousee tänäänkin (1944) antaa jo viitteitä kirjailijasta, joka halusi kyseenalaistaa ja kritisoida. Vaikka sota-ajan tunnelmia onkin kuvattu ajan tyyliin pateettishenkisesti, myös kunnian käsitettä rintamalla puntaroidaan verrattain radikaalisti: "Mitä merkitsee hänen kunniansa? Ja mitä merkitsee kunnia ylipäänsä? Se on sangen suhteellinen käsite, jossa on sekoitettuna annos itsekeskeisyyttä ja turhamaista oman minän tehostamista."

Idealistit (1946), romaani, jota Sampo Haahtela työsti kymmenen vuotta, on edelleenkin äärimmäisen kiinnostava romaani etenkin somerolaisittain. Romaanin keskushenkilö on maisteri Pauno Savonen, joka menee opettajaksi Karkelaksi nimettyyn pitäjään Varsinais-Suomen ja Etelä-Hämeen rajamailla.

Teosta on pidetty avainromaanina ja dokumentoivine tyyleineen 1930-luvun tapa- ja aatehistoriallisena katsauksena. Se on myös yksi harvoista Someron kaunokirjallisista kuvauksista, vaikka Turku onkin vahvasti edustettuna teoksessa.

Teoksen alkupuolella kuvaillaan linja-automatkaa Karkelaan, jokiuoman varsia, mäentöyräitä ja kovettunutta, saviperäistä maata. Karkela on "tyypillinen varsinaissuomalainen-etelähämäläinen kylä keskellä laajoja aukeita, jotka olivat karkoittaneet metsänreunat kilometrien päähän. Ensi vaikutelma varsinkin tämmöisellä aurinkoisella säällä oli miellyttävä. Kylän muodosti värikäs rykelmä kauniisti maalattuja taloja, joiden pihoilla ja väleissä kohosi ikivanhoja, pilviä tapailevia lehtipuita, niin että se ei suinkaan vaikuttanut alastomalta siinä keskellä laajaa aukeamaa".

Tolstoi vai Marx?

Romaanin taustana on niin sanottu Someron koulukiista. 1936 Someron yhteiskoulun silloinen rehtori, ehdottoman oikeudenmukaisen ja laaja-alaisen kasvattajan maineessa ollut Joel Vilkki joutui vastakkain IKL-henkisen johtokunnan kanssa, joka halusi erottaa erään vasemmistolaisena pidetyn opettajan toimestaan. Konflikti sai julkisuutta, ja se aiheutti toimenpiteitä kouluhallintoa ja eduskuntaa myöten. Johtokunnan menettely todettiin vääräksi.

Tuon ajan poliittisten asenteiden äärimmäistä kireyttä ja yksisilmäisyyttä aina koomisuuteen asti kuvaa sekin, että opettajan seinällä ollutta Leo Tolstoin kuvaa pidettiin Karl Marxin potrettina. Myös tämän yksityiskohdan Sampo Haahtela on kirjannut Idealisteihin, jossa Pauno Savonen on muutenkin heti pannut merkille työpaikkansa jyrkät aatteelliset vastakkainasettelut.

Savosen tolstoilaisuus ja metafyysiset pohdinnat saavat tilaa romaanissa, ja hän tietää olevansa "hiljainen uneksija, jolle taisteluasenne oli hämmentävä". Kiintoisaa on myös se, ettei teoksen ainoa pedagoginen guru ole J. H. Pestalozzi, vaan koulun vanhakantainen johtokunta ja edistysmielinen rehtori kiistelevät jopa A.S. Neillin Summerhill-ideologiasta.

Sampo Haahtela on luonnehtinut romaaninsa johtoajatukseksi idealismin tragiikkaa itsekkäiden laskelmien ja sokeitten intohimojen maailmassa. Hän on todennut Idealistien puhuvan puhtaan inhimillisyyden puolesta. Hän on myös kiittänyt kustannustoimittajaansa V. Rekolaa ohjauksesta ja rohkaisusta nimenomaan tämän teoksen syntyvaiheissa.

Kasvatusoptimismia

Myöhemmissäkin koulumaailmaan sijoittuvissa romaaneissaan Sampo Haahtela puntaroi perusihmisyyttä ja kasvattajan profiilia. Opettajainhuoneessa (1956) se kiteytyy kysymykseksi siitä, pitäisikö kasvattajan olla suoraviivainen johtajatyyppi vai monet näkökulmat huomioon ottava, näennäisesti epävarmempi mutta sisäisesti joustavampi. Teos kuvaa koulun arkea. Oppilaat kokeilevat opettajaa, mutta myös molemminpuolisen luottamuksen syntyminen on mahdollista. Sampo Haahtela vaihtelee kielirekisteriä ajoittain nuorisoslangista kaakkoismurteeseen ja savolaismurteisiin.

Myös 1973 ilmestyneessä Kyselemisen ajassa 1950-luvun nuorisokulttuuri on läsnä. Oppilaiden tehokeinona on nyt lakkoilu. Kasvatusoptimismi heijastuu rehtori Pilkkosen näkemyksessä uudistusvaatimusten tarpeellisuudesta ja nuorison rakentavasta hengestä: "Minä uskon, että myös tämän hetken nuorillamme - niin kuin aikaisemmillakin - on loppujen lopuksi kaikista houkutteluista huolimatta niin paljon tervettä arvostelukykyä kuin tarvitaan, jotta niin yhteiskuntamme kuin sitä palveleva koulummekin uudistuu sieluaan kadottamatta."

Säänmerkit (1975) on luettavissa Kyselemisen ajan suorana jatkona. Rehtori Pilkkosen idealistinen optimismi on kyynikkojen mielestä helppo tuomita sinisilmäisyydeksi, mutta sillä on vankkumattomat perustelunsa: "Annettakoon tälle asenteelle mikä nimitys hyvänsä ja tuomittakoon se miten epärealistiseksi tahansa, se oli joka tapauksessa ainoa mahdollinen pohja. jolta kasvattaja saattoi työssään lähteä. Ilman uskoa ihmisyyteen olisi ollut toivotonta toimia opettajana."

Rehtori Pilkkosen kuoltua hänen perintönsä jää vaikuttamaan. Työlle on onnistumisen edellytykset, sillä nuoriso on yhä "samaa helkkarin kivaa joukkoa kuin ennenkin".

Syviä vesiä

Laiva seisoo sumussa (1950) on nimetty alaotsikossaan "romanttiseksi tarinaksi". Se on kuriositeetti Sampo Haahtelan tuotannossa, sillä siinä on paitsi fantasia-ainesta myös osioita, joita voisi nykytermein kutsua metafiktioksi: teosta kommentoidaan sen sisällä.

Novelliteoksessa Tarpeeton ihminen. Ihmiskohtaloita (1952) Turku näyttäytyy jälleen kerran miljöönä Puutoreineen, Aurajokineen ja Kerttulinmäkineen. Koulumaailma on nyt etäännytetty kauas historiaan, aina Mikael Agricolan aikoihin saakka. Syvimmälle nämä novellit ulottuvat ihmispsyykeä luodatessaan. Syrjityksi tuleminen johtaa vihaan, ja vihanpurkauksella on katastrofaaliset seurauksensa. Epätoivo taas johtaa toisenlaiseen tragediaan, itsetuhoyritykseen.

Sampo Haahtela on monipuolisuudestaan huolimatta nimenomaan koulumaailman ansiokas kuvaaja ja siinä yhteydessä kirjailijatyypiltään lähinnä psykologinen realisti. On myös huomattava, että Idealistien aikoihin, 1940-luvulla, koulu ei ollut kovin usein aihepiirinä esillä suomalaisessa kaunokirjallisuudessa.

Eija Komu
10.5. 2011

Lähteet

• "Eivät saaneet toisiaan, vaikka kirjailija teki parhaansa." Sampo Haahtela kertoo uudesta kirjastaan. Taiteen maailma 11-12 / 1946.
• Sampo Haahtelan puheenvuoro teoksessa Meistä tuli kirjailijoita. Toim. K. Sorjonen ja V. Rekola. Gummerus 1947.
• Sampo Haahtelan puheenvuoro teoksessa Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon. WSOY 1947.
• Jouko Grönholm: Kirjojen Turku. Cultura 1992.
• Joel ja Suoma Vilkki aikalaistensa muistelemina. Toim. Pekka Raitanen. Helsingin Somero-Seura ry 2000.
• Severi Parko: Leimasimen jälki. Taideteollisen korkeakoulun julkaisu B 69. 2002.
• Jouko Grönholm: Sampo Haahtelan satavuotismuistokirjoitus. Turun Sanomat 17.8.2008.