Elämä on kauneutta ja surua

Kuvataiteilija Juhani Harri (Juhani Sakari Wirtanen) syntyi Vaasassa 27.2. 1939 ja kuoli Helsingissä 18.6. 2003. Taiteilijanimensä hän otti käyttöön 1962, samana vuonna, jolloin hän piti ensimmäisen oman näyttelynsä Helsingissä Pinxin salongissa. Juhani Wirtasen nimellä teoksia oli esillä jo 1961 Pohjalaisen taiteilijaliiton näyttelyssä Taidehallissa Helsingissä.

Taideopinnot olivat alkaneet Vaasan taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1950-luvulla. Muutto Helsinkiin tapahtui 1959, virallisesti 1960. Opinnot Helsingin Vapaassa taidekoulussa kestivät kuitenkin vain muutaman kuukauden. Matkustelu ulkomailla antoi ratkaisevat virikkeet oman tyylin löytämiselle ja muotoutumiselle.

Juhani Harri on esinetaiteeksi luonnehditun ilmaisun keskeinen uranuurtaja Suomessa. Hänen taiteilijaprofiilinsa tyypillinen piirre on erikoisten esine- ja materiaaliyhdistelmien käyttö. Itse hän suosi neorealismin tai uusromantiikan nimitystä. Romanttisten vivahteiden, varsinkin nostalgian, lisäksi neorealismiin kuului myös surrealismia. Tässä mielessä Juhani Harri oli Otto Mäkilän henkinen perillinen.

Neorealismissa traditionaaliset maalaamisen menetelmät pyrittiin korvaamaan muilla keinoilla. Juhani Harri käytti muun muassa polttamistekniikkaa synnyttääkseen ajan patinan vaikutuksen ja ilmeikkään pinnan. Myös kaappeihin lasilevyllä suljetut sommitelmat olivat hänelle tyypillisiä.

On todettu, että nimenomaan valmiiden esineiden käyttö erotti tyylin abstraktista taiteesta. Näin taide vapautui esteettisestä eristyneisyydestä. Siitä tuli todellisuuden osa. Juhani Harri arvostikin amerikkalaista Robert Rauschenbergiä ja siteerasi mielellään tämän ajatusta: ”En halua uudistaa tätä maailmaa, haluan ainoastaan elää siinä.”

Vaellusta maitse ja meritse

Otaksutaan, että Juhani Harri olisi tehnyt ensimmäiset selkeästi esittävät neorealistiset teoksensa 1962. Näihin kuuluu puvuntakista valmistettu ja sitä esittävä Kalevi Seilonen kävelyllä Vanhan kirkon puistossa -teos. Kalevi Seilonen puolestaan luonnehtii ystäväänsä Juhani Harria tälle omistetussa runossa: ”Se istuu hevosen kyydissä ja ratsastaa yksin.”

Aivan helposti alkuvaihe ei sujunut: Juhani Harri pääsi vasta viidennellä yrittämällä Nuorten näyttelyyn 1964. Työt koettiin tuohon aikaan liian poikkeuksellisiksi.

Vaasan Palosaaren pappilassa varttuneelle Juhani Harrille pohjalaisuus merkitsi sielunmaisemaa. Esimerkiksi esinesommitelma Tielaulu (1963) on saanut aineksensa pohjalaisesta kylätiestä ja romaneihin liitetystä vaellusromantiikasta. Myös meri oli tärkeä elementti. Se tulee esille esimerkiksi laivakaappisommitelmissa.

Henkilönä Juhani Harria on luonnehdittu hiljaiseksi, romanttiseksi ja surumieliseksi. Leena Rantanen kirjoittaa: ”Juhani Harri ei korjaa esineitä hienoiksi, ei puhdista ja kiillota vaan antaa surumielisyyden näkymättömän hunnun laskeutua niiden päälle: elämä on kaunista. Esineet eivät ole kylmiä tavaroita, vaan ihmisen ystäviä.”

Vaeltaminen ja ajan kuluminen – siinä kaksi tärkeää Juhani Harrin teemaa. Markus Virtanen on todennut, että aika ei pysähdy Juhani Harrin töissä, vaan esimerkiksi somerolaispellossa maadutetut kirjat jatkavat hajoamistaan laatikossa lasilevyn takana.

Toisaalta Juhani Harri ei vierastanut groteskiuttakaan. Esinekooste Andalusialainen koira (1971) muistuttaa yliajettua koiraa. Nimi palautuu samannimiseen Luis Buñuelin ja Salvador Dalin surrealistisen elokuvan merkkiteokseen vuodelta 1929.

Taiteilijafarmi Kultelassa

Juhani Harri ehti asua Somerollakin kymmenkunta vuotta. 1975 hän osti Kultelan tilan, jossa hän asui vuodesta 1976 1980-luvun puoliväliin pysyvästi. Leena Rantanen on kuvaillut Kultelan taiteilijafarmia seuraavasti: ”Talo on vanha. Ympärillä villiintynyt puutarha, pihassa navetta, pikkuinen sauna, ja niiden takaa aukeavat pellot. Tässä asuu Juhani Harri. Ja kaksi koiraa, harmaa vuohivanhus, kirjavia kanoja, välkehtiviä sorsia, hevonen, lehmä, lampaita ja kaniineja.” Lisäksi lintuaiheita suosineella Juhani Harrilla oli lemmikkipapukeijoja, joista tiettävästi yksi osasi puhua.

Someron kirjastoon on sijoitettu Someron kaupungin omistama, kollaasitekniikalla tehty Vartijat-teos vuodelta 1976. Juhani Harrilla on tosin myös samanniminen, yksityishenkilön omistama esinesommitelma vuodelta 1969.

Sittemmin Helsinki alkoi vetää taas puoleensa työskentelypaikkana. Siellä Juhani Harri avioitui Ingrid Blomeruksen kanssa 1990.

Juhani Harrin töitä on ollut esillä näyttelyissä Suomessa Helsingin ja Espoon lisäksi muun muassa Vaasassa, Turussa, Valkeakoskella, Tampereella, Mikkelissä ja Mäntyharjulla. Ulkomailla töitä on ollut esillä Rostockissa (silloisessa Itä-Saksassa), Düsseldorfissa, Pariisissa, Tukholmassa, Göteborgissa, New Yorkissa ja Monacossa.

Juhani Harrin tuotannolle tyypillinen katoavuuden teema ja ajan väistämätön kulku mutta samalla myös ihmisen uljas yritys ajan uhmaamiseksi on summattu Arto Virtasen runosarjassa Kivet – kaappeja Juhani Harrin tapaan: ”Hiekaksi murentunutta kiveä, / kiviä pilvet / ja elämä, / joka ajan rattaissa / murenee hiekaksi. / Hiekkaan / me painamme askeltemme jäljet. / Siihen meidän jälkemme jäävät.”

Eija Komu12.9. 2012

Lähteet

• Soili Sinisalo: Näyttelyn saatteeksi. Teoksessa Juhani Harri. Esinesommitelmia ja kollaaseja 1960-1990. Turun Taidemuseo 16.2. – 24.3. 1991. Turun Taidemuseon julkaisuja 1 / 1991.
• Soili Sinisalo: Juhani Harrin teoksista 1960-1990. Teoksessa Juhani Harri. Esinesommitelmia ja kollaaseja 1960-1990. Turun Taidemuseo 16.2. – 24.3. 1991. Turun Taidemuseon julkaisuja 1 / 1991.
• Kalevi Seilonen: Jannen mukana vuosina 1962-64. Teoksessa Juhani Harri. Esinesommitelmia ja kollaaseja 1960-1990. Turun Taidemuseo 16.2.-24.3. 1991. Turun Taidemuseon julkaisuja 1 / 1991.
• Leena Rantanen: Tuulet. Weilin+Göös 1986.
• Ulla Vihanta: Matka uneen ja yöhön. Surrealismin historiasta, sen eurooppalaisista ja suomalaisista piirteistä. Journey into Dream and Night. On the History of Surrealism and its European and Finnish Aspects. Teoksessa Yöjuna. Surrealistisia reittejä Kiasman kokoelmiin 15.3. 2003-29.2. 2004. Night Train. Surrealist Routes to Kiasma´s Collections. Nykytaiteen museon julkaisuja 87 / 2003. Like.
• Markus Virtanen: Kadonnutta aikaa etsimässä. Somero-lehti 30.12. 2011
• Kalevi Seilonen: Suomalaisia runoja. Tammi 1966.
• Arto Virtanen: Kivinen kirja. Runoja. WSOY 1984.