Tapio Horila - Opettaja ja tietokirjailija

”Sanan ja tyylin taituri”

”Monena mies eläessään” -sanontatapa sopii Tapio Horilaan, joka teki lajissaan perustavanlaatuista kotiseututyötä Someron hyväksi. Näistä ansioistaan hän sai kotiseutuneuvoksen arvonimen 1973, ja hänen vaikutuksensa kuuluu ja näkyy Somerolla yhä, niin arjessa kuin juhlassakin.

Tapio Horila syntyi Tyrväällä 2.2.1910 ja kuoli Somerolla 15.4.2006. Hän avioitui 1945 Kaija Vesterisen kanssa, joka kuoli 1993.

Kotiseutuharrastus alkoi jo Tyrväällä, jossa Tapio Horila 12-vuotiaana keräsi sananparsia. Hän lähetti ne Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, joka antoi vastineeksi kirjapalkinnon. 1930 Tapio Horila kirjoitti ylioppilaaksi. 1932 hän aloitti opinnot Helsingin yliopistossa. Pääaineena oli suomen kieli, sivuaineina kotimainen kirjallisuus, kansanrunous ja käytännöllinen filosofia. Ajan hengen mukaan hän oli Akateemisen Karjala-Seuran jäsen.

Tapio Horila taisteli sekä talvi- että jatkosodassa. 1941 hän haavoittui päähän Tuulosjoella. Sotavamma vaikutti puheen fysiologiseen tuottamiseen, mutta verbaalista rikkautta se ei vähentänyt.

Tapio Horila hakeutui Somerolle, koska hän viehättyi syrjäisestä paikkakunnasta, jonka kansanperinne oli säilynyt elinvoimaisena. Somerolle kotiutumiseen vaikuttivatkin paljon paikallisen kulttuurin tutkiminen ja tallennus. Tapio Horila oli keskeinen vaikuttaja 1956 vihityn Someron Torppamuseon perustamisessa.

Museon perustamisvuonna 1953 syntyi myös Somero-Seura, jonka pitkäaikainen puheenjohtaja ja sittemmin kunniapuheenjohtaja Tapio Horila oli. Someron museon historiikissa ja oppaassa Torppa Härkätien varrella Jaatilanjoen rannalla. Someron museo 1956-1981 (1981) Tapio Horila toteaa vaatimattomasti, tyylinsä mukaisesti, olevansa museoalan harrastelija, ei ammattilainen.

Tapio Horila teki mittavan uran, kokonainen elämäntyö sekin, Someron yhteiskoulussa, jossa hän toimi suomen kielen lehtorina 1939-1973. Hän väitteli tohtoriksi varttuneella iällä 1967. Alana oli suomen kieli ja aiheena tyrvääläissyntyisen Loimaan entisen kirkkoherran Antero Vareliuksen geologinen uudissanasto. Vastaväittäjänä oli professori Pertti Virtaranta, joka sittemmin Someron murrekirjan (1973) alkusanoissa kiitti Tapio Horilaa maaperän muokkaamisesta tätä murrekeruuta varten.

Antero Vareliuksen elämäntyö askarrutti myöhemminkin Tapio Horilaa niin, että hän suunnitteli tästä elämäkerran julkaisemista. Kaiken muun työn ohella se jäi, mutta esimerkiksi laaja artikkeli, vauhdikkaasti ja eloisasti kirjoitettu ”…sanoi Varelius”. Loimaalaiset muistelevat entistä rovastiaan ja hänen pappilaansa ilmestyi eripainoksena 1988. Laajan Varelius-kokoelmansa Tapio Horila lahjoitti sittemmin Kotimaisten kielten tutkimuslaitokselle.

Sana paikallaan

Pertti Virtaranta on luonnehtinut Tapio Horilaa sanan ja tyylin taituriksi. Hänen mukaansa tämän persoonan olennaisena osana olivat hyväntahtoinen, kansanomainen huumori, tavaton uutteruus, hallittu innostus ja syvä kiintymys niin kotiseutuun kuin isänmaahankin.

Tapio Horila kirjoitti kielitieteestä ja kotiseutuaiheista eri sanomalehtiin, muun muassa Somero-lehteen, sekä eri julkaisuihin, esimerkiksi Someron Jouluun, aina vuoteen 2004 saakka. Hän organisoi lukuisia kotiseutuperinnekilpailuja, joiden avulla saatiin talteen somerolaisia sananlaskuja, kaskuja, pilkkalauluja, paikannimiä ja valokuvia sekä esineistöä.

Someron sananparsia ilmestyi Tapio Horilan toimittamana 1977. Alkusanoissaan toimittaja toteaa, että suuri osa sananparsista on laaja-alaista, valtakunnallista ja jopa kansainvälistä perinnettä, mutta valintakriteerinä on ollut se, että sananparsi on merkitty muistiin Somerolla. Toki sananparsissa on paljon paikallisuuttakin: ”Ollaan sev verran Kerkolan syrjäst ettei silmil syljetä, sano Alhomäen Tauno”, ”Ku hän sinus on, sano Pajulan piika, kuj juomav vaskan selkään heitti.” Näitä sananparsia on julkaistu jo vuosikymmenien ajan Somero-paikallislehdessä.

Kaskukilpailusadon Tapio Horila toimitti kahdeksi teokseksi: Ilo irti (1979) ja Velmuiluja (1980). Sekä sananlaskuissa että kaskuissa oli mukana roisiakin aineistoa.

Tapio Horilan entinen oppilas Kimmo Hovila (s.1949), jota Tapio Horila opetti ensin keskikoulussa 1960-luvun puolivälin paikkeilla ja jonka luokanvalvoja tämä oli lukiossa 1969-1971, kertoo, että oppitunneillakin kukoisti rehevä kansanomaisuus, mutta sillä ei kuitenkaan mässäilty. ”Tapio Horila heitti sopivasti sopivaan paikkaan hyvällä maulla”, muistelee Kimmo Hovila.

Hän kertoo myös, kuinka 1954 syntynsä saaneen Someron Rotaryklubin perustajajäsenenä, sittemmin kunniajäsenenä ja klubin historiikinkirjoittajana Tapio Horilalla oli aina sanansa sanottavana klubin kokouksissa myös vanhoilla päivillään. ”Hänellä oli sana hallussa ja uskomaton huumorintaju mukana asiassa kuin asiassa”, kertoo Kimmo Hovila.

Someron kirjastolle Tapio Horila lahjoitti 1994 osan Fennica-kokoelmastaan, noin 1500 painatetta. Lahjakirjassaan hän toivoi, että kokoelma pysyy yhtenäisenä. Vuoteen 2000, uuden kirjastotalon valmistumiseen saakka, kokoelmaa säilytettiin kaupungintalon kellarissa. Lahjoitukseen sisältyy muun muassa vanhoja kalentereita, sananlasku- ja kaskukokoelmia, Pertti Virtarannan teoksia ja esimerkiksi M.A. Nummisen ”oivalle opettajalleni Tapio Horilalle” signeerattu teos. Kokoelman keulakuvan, Tapio Horilan keraamisen rintapatsaan, on tehnyt kuvanveistäjä Kerttu Horila, Tapio Horilan miniä. Kokoelma tunnetaan nyttemmin Horila-kokoelman nimellä.

Moderni opettaja

Tapio Horila ohjasi 1940-luvulta lähtien puhe- ja lausuntakerhoa Someron yhteiskoulussa. Forssan seudun teiniyhdistyksen kulttuurikilpailut voitti lähes poikkeuksetta Someron yhteiskoulun teinikunta, ohjaajan itsensä mielestä siksi, että lajiedustus oli hyvin vahva. Etenkin M.A. Numminen menestyi puhekilpailuissa. Opettajan ja oppilaiden välit tuntuvat hyvin läheisiltä. Kuvaavaa on sekin, että muutamat Tapio Horilan entisistä oppilaista olivat seuraamassa hänen väitöstilaisuuttaan.

Raija Kostiander (o.s. Tasanen, s. 1936) muistelee 1940-50 -luvun huumorintajuista opettajaansa lämpimästi. ”Ennen tunnin alkua oli vähän äänekästä, enkä huomannut hänen tuloaan. Roikuin ikkunassa puoliksi ulkona ja sain hyvän neuvon: `Minä sanon sinulle, Raija: ovesta pääset helpommin.” Tämä sanavalmius näyttäytyi Raija Kostianderille myös kouluajan jo päätyttyä: ”Eräs uimareissu lasteni ja parin naapurin lasten kanssa on jäänyt mieleeni. Horila tuli vastaan ja kysyi kauhistuneella äänellä: `Onko nämä kaikki sinun?´ Raija Kostiander muistaa myös, kuinka Tapio Horila keräili tavaroita, muun muassa mankelilautoja, joita Raija Kostianderin isä korjaili.

Kimmo Hovilan mukaan Tapio Horila oli opettajana moderni ja aikaansa edellä. Hänellä oli luontaista auktoriteettia, joka mahdollisti vapaan ilmapiirin mutta samalla kurin säilymisen. Hän oli niin innostunut kansanlauluista, että hän kehotti Kimmo Hovilaa: ”Ota kitara mukaan!” Niinpä saatettiin laulaa kansanlauluja koko tunti.

Uusiin kulttuurivirtauksiin kuten nuorisokulttuuriin Tapio Horila suhtautui Kimmo Hovilan mukaan ymmärtäväisesti ja hyväksyvästi. Kimmo Hovila sanookin, että Tapio Horila oli valioesimerkki siitä, kuinka ihminen voi vanhentua aktiivisena ja elämänasenteeltaan esimerkillisenä. ”Ei kuinka vanha olet vaan miten olet vanha”, muotoilee Kimmo Hovila.

Tämä entinen oppilas esitti myös Tapio Horilan siunaustilaisuudessa Veteraanin iltahuudon, mutta hän muistuttaa toisaalta, ettei Tapio Horila halunnut puhua sotakokemuksistaan, vaan vaikeni niistä samoin kuin lukemattomat muut talvi- ja jatkosodassa taistelleet.

Tapio Horilan pitkäaikainen opettajakollega Pekka Salminen muistelee, ettei hänen virkaveljensä ollut oppiarvostaan ja ansioistaan huolimatta turhantärkeä vaan leppoisa ja hauska persoona.

Ei liene liioiteltua sanoa, että Somero tuskin olisi nyky-Somero ilman Tapio Horilan pitkäjänteistä ja antaumuksellista kotiseututyötä. Tietokirjailija Kai Linnilän mukaan Tapio Horila toi toimillaan Someron maailmankartalle ja antoi pitäjäläisille identiteetin. Somero-Seuran aktiivin Tuula Kämin mielestä Tapio Horila sai somerolaiset arvostamaan kotiseutuaan ja omia erityispiirteitään sekä ennen kaikkea: hänen avullaan ihmiset löysivät ilon itsestään ja ympäristöstään.

Tapio Horila palkittiin ansioistaan muun muassa Kotiseutuliiton ansiomitalilla 1960, Varsinais-Suomen Maakuntaliiton Aurora-mitalilla ja kunniajäsenyydellä 1982 ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Samuli Paulaharju -palkinnolla 1991.

Eija Komu
30.11. 2011

Lähteet

  • Someron sananparsia. Toim. Tapio Horila. Kansanelämän kuvauksia 10. SKS 1977.
  • Tapio Horila: Torppa Härkätien varrella Jaatilanjoen rannalla. Someron museo 1956-1981. Somero-Seura 1981.
  • Tapio Horila: Lehtori ja hänen syrjähyppynsä. Kirjoituksia kansanperinteestä ja kotiseututyöstä, äidinkielestä, ihmisistä. Toim. Tapio Horila, Sirkka Kurkikangas, Tuula Kämi, Pekka Salminen ja Pertti Virtaranta. Somero-Seura 1990.
  • Tapio Horila: Opettaja muistelee Mauria ja Raulia. Someron Joulu 2000. Somero-Seura.
  • Pertti Virtaranta: Alkusanat Someron murrekirjaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 309. SKS 1973.
  • Tuula Kämi: Muistikuvia Tapio ja Kaija Horilasta. Someron Joulu 2006. Somero-Seura.
  • Kai Linnilä: ”Sika pimeässä”. Someron Joulu 2006. Somero-Seura.
  • Kauko Partanen: Tapio Horilan rotarytoiminta. Someron Joulu 2006. Somero-Seura.
  • Pekka Salminen: Taipaleella Tapion kanssa. Someron Joulu 2006. Somero-Seura.
  • Leeni Tiirakari: Kotiseutuneuvos Tapio Horila in memoriam. Someron Joulu 2006. Somero-Seura.
  • Jouni Tamminen: Sanoi Horila. Someron Joulu 2011. Somero-Seura.
  • Kimmo Hovilan puhelinhaastattelu 29.11. ja 30.11. 2011. Haastattelijana Eija Komu.
  • Raija Kostianderin kirjallinen tiedonanto Eija Komulle 30.11. 2011
  • Risto Rasan sähköpostiviesti Eija Komulle 29.11. 2011



Tapio Horilan rintakuva






Tapio Horilan Someron sananparsia -teoksen kansi






Tapio Horilan Velmuiluja -teoksen kansi