Haku

Antero Kare - Kuvataiteilija

Nykytaidetta muinaistaiteen värittämänä

Suomen Taitelijaseuran kuvataidematrikkelin mukaan Antero Kare (s. 1946, Helsinki) on monipuolinen taiteilija. Hän on paitsi kuvataitelija, kuvanveistäjä, käsitetaitelija, mediataiteilija, taidemaalari, tilataitelija, ympäristötaiteilija, sekä installaatiotaiteilija.

60-luvulla Kare opiskeli taidehistoriaa ja filosofiaa Helsingin yliopistolla. Karen taiteellinen ura nousi esiin 70-luvulla taitelijaryhmä Elonkorjaajien myötä. Kare on tullut tunnetuksi paitsi piirtäjänä, myös maalarina, veistäjänä sekä erityisesti suomalaisen biotaiteen pioneerina - mikrobeja ja bakteereja hyödyntävien elävien teosten tekijänä.

Hän on tunnettu myös muinais- ja kalliomaalausten tutkija, jonka käsistä on syntynyt useita kirjoja. Karen mukaan

”Muinaisuus on aktiivinen yhteistyökumppani nykytaiteessamme.”

1988–1991 Kare toimi Helsingin taitelijaseuran puheenjohtajana. Hän oli myös perustamassa Visuaalisten alojen kulttuurikeskusta New Yorkiin ja on toiminut myös sen hallituksen puheenjohtajana.

Kädet somerolaisessa savessa

Kare asuu puolet vuodesta Helsingissä, ja puolet vuodesta Somerolla.

”Somerolle minut toi 2010 puhtaasti työtilat. Olen ollut pitkään erityisen kiinnostunut keramiikasta. Innostuin sen tekemisestä vetäessäni workshoppia Walesilaisessa yliopistossa. Keramiikan tekemiseen Somerolla sijainnut kivimeijeri tarjosi täydelliset puitteet. Lisäksi someron savi innosti minut savenpolttoon. ”

Someron Kivimeijeri toimii monipuolisena näyttely- työskentely- residenssi ja kurssitoimintatilana.

2010 Someron kivimeijerissä alkoi Pitkäjärven taide ja kulttuuri ry:n toiminta. Kare toimii mukana yhdistyksen toiminnassa. Kivimeijerin tilat ovat isot ja ne mahdollistavat isojenkin näyttelyiden järjestämisen.

2021 Kivimeijerin taidenäyttely kantaa nimeä Tavoitellaan kiiltävää kohtaloa. Muiden taiteilijoiden ohella tilassa on esillä myös Karen keramiikkateoksia ja installaatioita.


Eeva Pettersson

Lähteet:



Kare