Kirjaston palveluja on supistettu ajalla 3.12.2020 - 10.2.2021 seuraavasti: lehtilukusali ja lukupaikat ovat poissa käytöstä 24.1. saakka ja tapahtumat on peruttu 10.2. saakka. Toivomme pikaista asiointia (max. 15 min.) ja maskien käyttöä sekä turvavälien noudattamista. Myös käsien pesu tai käsidesin käyttö mennen tullen on toivottavaa. Käytössä on lainauspalvelut ja tietokoneilla voi asioida pika-asiointina. Suosittelemme verkkokirjaston käyttöä aineiston selaamiseen ja aineiston varaamista etukäteen sekä pikaista varausten noutoa. Kirjastoauto liikennöi normaalisti, autossa rajoitetaan yhtäaikaisten asiakkaiden määrää ja suositellaan maskin käyttöä.

Pekka Leppälä

Yksityiskohtainen monitaituri

Pekka Gunnar Leppälä tunnetaan Somerolla ja laajemminkin kuvataiteilijana, valokuvaajana ja muusikkona. Kemissä 30.11. 1951 syntynyt Leppälä muutti Somerolle 1984. Ensimmäinen avioliitto Anja Leppälän, o.s. Okkosen, kanssa päätyi avioeroon 1984. Liitosta on yksi lapsi, 1980 syntynyt Samuli. 1985 vaimoksi tuli Sirkka-Liisa Leppälä (o.s. Siltanen, ent. Kuisma).

Pekka Leppälä kirjoitti ylioppilaaksi Kemin yhteiskoulusta 1971. Hän oli omien sanojensa mukaan tussipiirroksia harrastanut sunnuntaimaalari, mutta ensimmäinen oma näyttely valmistui Someron Aholaan 1986. Täydennyskoulutus KIDE-projekti (2000-2001) oli sittemmin erittäin tärkeä oppifoorumi.

Kuvataiteilijoista, lasinpuhaltajista, tekstiilitaiteilijoista, sisustussuunnittelijoista ja kuvanveistäjistä koostunut ryhmä täydensi valmiuksiaan visuaalisella alalla. Muun muassa oman alan nykyilmiöihin ja niiden taustoihin tutustuminen sekä yrittäjyys- ja markkinointi-ajatteluun perehtyminen kuuluivat kurssin sisältöihin.

Tässä naistaiteilijoille suunnatussa, Halikossa ja Salossa järjestetyssä koulutusjaksossa oli mukana kolme miestä, joista yksi oli Pekka Leppälä. EU:n ja Turun yliopiston tukema projekti poiki sittemmin useita yhteisnäyttelyjä, joita oli näkyvissä Somerollakin.

Pekka Leppälä tunnetaan erityisesti luontokuvaajana niin maalauksissaan kuin valokuvissaankin. Hänen esikuviaan ovat Wilhelm, Ferdinand ja Magnus von Wright, ja sama yksityiskohtien tarkkuus näkyy Pekka Leppälän töissäkin. Lintuharrastus alkoi jo Kemissä rengastuksen merkeissä, ja valokuvauskin alkoi tulla mukaan, tosin vielä näppäilytyyliin. Varsinaisesti valokuvaus sai laajemmin jalansijaa 1990.

- Lintukuvaaminen vaatii kärsivällisyyttä. Lajien tuntemus auttaa siinä. Punarinta on suosikkilintuni: se on kevään airut, eläväinen, veikeä ja hellyttävä, sanoo Pekka Leppälä.

Lähiluontokuvaus palvelee myös maalausta. Tekoprosessi etenee siten, että ensiksi Pekka Leppälä piirtää linnun, sitten sommittelee ympäristön tuomalla metsästä rekvisiitaksi esimerkiksi käkkyrämäntyjä ja jäkälää. Toimintamalliaan Pekka Leppälä kutsuu synteesistrategiaksi, sillä lintumaalaus syntyy elävää mallia ja valokuvaa yhdistelemällä.

Pelkkä elävästä mallista piirtäminen ei välttämättä tuo toivottua tulosta, sillä jos aamulla poimii esimerkiksi sinivuokon, se on jo illalla menettänyt osan väristään. Digikamera onkin verraton apu: se toimii tavallaan muistina luonnoslehtiön asemesta.

Palkittu ja laaja-alainen

Pekka Leppälä on saanut Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n mestarin arvon (SKsLM) 2013. Arvonimen myöntämisperusteina olivat liiton näyttelyistä kerätyt pisteet. Mestarin arvoon vaaditaan kuvaajan teosten hyväksyminen liiton vuosi- tai teemanäyttelyyn vähintään viidessä eri näyttelyssä sekä vähintään 30 näyttelyistä kerättyä pistettä.

Paikallistasolla Pekka Leppälä on palkittu lintukuvistaan useasti. – Eläin on monessa suhteessa suurempi kuin ihminen. Suhtaudun kunnioituksella ja lämmöllä ja hieman myös huumorilla eläimiin, sanoi Pekka Leppälä Salon Seudun Sanomien haastattelussa 2005.

Myös autot, rautatieliikenne ja yleensä menneen ajan ruoste ovat Pekka Leppälän tärkeitä aihepiirejä. – Joku on sanonut, että teen hyvää käyttötaidetta. Minusta se ei ole yhtään pahasti sanottu. Koen olevanikin enemmän käsityöläinen kuin kuvataiteilija, sanoi Pekka Leppälä Salon Seudun Sanomien haastattelussa 2006.

Tärkeimpänä näyttelynään Pekka Leppälä pitää yhteisnäyttelyä Saksan Rheinbachissa 1996. Siellä oli esillä Johann Scheiderin ikoneja ja Pekka Leppälän lintuja.

Sekä Kemin että Someron luonto ovat antaneet luonnonkuvaajalle erilaisia virikkeitä.

- Jokaisella Kemin-matkalla täytyy päästä meren äärelle. Lempikukkani on vilukko, joka on merenrantakasvi. Se kukkii heinä-elokuussa. Se on pakko kuvata, kun pääsee niihin maisemiin.

- Somerolla minulle tärkeitä maisemia ovat Häntälä, Torronsuo ja Kirkkojärvi. Pajulan pellot ovat ainutlaatuisia: ne keräävät valtavat määrät muuttolintuja syksyisin ja keväisin.

Pekka Leppälän välinearsenaali on tarkkaan harkittu. Vesivärejä hän poimii maljoista ja tuubeista, ja peiteväreistä eli plakaattiväreistä hän käyttää etupäässä valkoista. Ohuenohut sivellin, niin sanottu 2/0, on työkaluista hennoin. Sitä tarvitaan yksityiskohtien viimeistelyyn, ja se onkin niin hauras, ettei se kestä käytössä kauan.

Asetelmia Pekka Leppälä maalaa sekatekniikalla. Akryylivärejä hän käyttää jonkin verran. Silloin hän etenee tummasta sävystä vaaleampaan. On kuitenkin otettava huomioon, että akryylivärit kuivuvat nopeammin kuin öljyvärit mutta muuttuvat samalla tummemmiksi.

Pianon- ja kosketinsoittimien opettajana sekä viihdemuusikkona työskentelevä Pekka Leppälä ei ole leipääntynyt päätyöhönsä. Hänen johtotähtensä taiteenteossa on kauneus. - Johann Sebastian Bach osoitti työnsä ”sielun virkistämiseksi ja Jumalan kunniaksi”. Me olemme täällä vain hetken, mutta taide säilyy – Ars longa, vita brevis, kiteyttää Pekka Leppälä.

Eija Komu
6.11. 2016

Lähteet

  • Pekka Leppälän haastattelu 31.10. 2016. Haastattelijana Eija Komu.
  • Veli-Matti Henttonen: Kätkettyä kauneutta luonnosta. Salon Seudun Sanomat 2.9. 2005.
  • Veli-Pekka Henttonen: Pekka Leppälällä juhlanäyttely Somerolla. Salon Seudun Sanomat 22.3. 2006.
  • Merja Ryhtä: Mestarit eivät kuvia kumartele – kuvat puhuvat puolestaan. Somero-lehti 3.10. 2014



Pekka Leppälän omakuva

Pekka Leppälä: Omakuva








Pekka Leppälä: Varpuspöllö

Pekka Leppälä: Varpuspöllö








Pekka Leppälä, Välskärin kertomuksia

Pekka Leppälä: Välskärin kertomuksia