Rakkaudesta taiteisiin ja ruokaan
Tietokirjailija, kustantaja Kai Lauri Linnilä syntyi Oulussa 23.7.1942 ja kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen kesken työmatkan 24.8.2017 Forssassa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kajaanin lyseosta 1961 ja valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi 1968 Helsingin yliopistosta. Hän toimi erilaisissa journalistisissa tehtävissä muun muassa Teinilehdessä, Ylioppilaslehdessä ja Nuoressa Voimassa. Opettajana hän on oli esimerkiksi Taideteollisessa oppilaitoksessa, Teknisessä korkeakoulussa ja Oriveden Opistossa.
Vuonna 1974 Kai Linnilä avioitui kirjailija Kaari Utrion kanssa, ja seuraavana vuonna pariskunta muutti Someron Somerniemelle.
1982 pihapiiriin perustettiin kustannusosakeyhtiö Oy Amanita Ltd. Perheyhtiö sai nykyisen toimitusjohtajansa perheen pojasta Lauri Linnilästä, mutta myös Kai Linnilä työskenteli yhtiön palveluksessa kuolemaansa saakka.
Amanita julkaisee ja tuottaa muun muassa tieto- ja kuvakirjoja, suurteoksia ja suurteossarjoja. Se myy esimerkiksi Finlandia Kuvan arkistokuvia, luonnonhistoriallista kuvastoa, kulttuurihistoriallista kuvastoa, sikareita ja sikaritarvikkeita. ”Pieni on kaunista” -sanontatapa toteutuu kirjaimellisesti Amanitan toiminnassa, sillä se valmistaa myös henkilökohtaisesti räätälöityjä liikelahjoja.
Kai Linnilää voi leikillisesti sanoa Someron renessanssiruhtinaaksi. Hänen persoonansa oli erikoislaatuinen boheemin, luonnonystävän ja liikemiehen sekoitus. Hänen tietointressinsä, omat teoksensa ja toimitustyönsä ulottuivat maantieteestä arkkitehtuuriin ja ornitologiasta gastronomiaan. Ideoijana ja primus motorina hän oli luomassa ja vauhdittamassa monia paikallisia hankkeita. Yksi näistä on Somerniemen valtakunnallisesti kuuluisa kesätori.
Somerniemeläinen tietokirjailija Manu Kärki on muistellut, kuinka paikalliset asukkaat aikoinaan seurasivat 1970-luvulla taiteilijaperheen omavaraistalouteen perustuvaa elämää ja löivät vetoa pikaisesta paluumuutosta Helsinkiin. Hän kertoi myös, kuinka Kai Linnilä ja Kaari Utrio ottivat ensimmäistä kertaa kantaa paikkakunnan asioihin esittäessään Somerniemen kirkon kellotapulin maalaamista häränverenpunaiseksi. ”Vakaat keskustalaiset talonpojat näkivät punaista, mutta tapuli maalattiin punaiseksi”, kirjoittaa Manu Kärki.
Kattauksia arjessa ja juhlassa
Pariskunnan luontaistalouskokeiluun pääsee kurkistamaan Kai Linnilän Pihalla kasvaa lammaskaali -teoksen (1977, uudistettu laitos 2004) avulla. Kai Linnilän vauhdikkaaseen, innostuneeseen ja inspiroivaan tyyliin törmää jo tämän teoksen alkusanoissa: ”Ruokaohjeet eivät ole tarveaineittensa mukaan missään järjestyksessä, sikaan törmäät tuon tuosta, meiramia on siroteltu sinne tänne.” Teos on käännetty myös viroksi nimellä Aias kasvab ühepajatoit (1995).
Tämä mestarikokki ja erämies julkaisi sittemmin lukuisia herkullisia ruoka-aiheisia teoksia. Isoäidin kermakakku. Oman äidin lihapullat -teoksen (1994) esipuhe ohjeistaa lukijaa: ”Ruokaan kannattaa suhtautua kuin taiteisiin. Toistuvasta ja arkisesta voi tehdä juhlan”, neuvoo Kai Linnilä. Gastronomia voi olla myös filosofissävyinen elämäntapa: ”Elämä tuntuu monen mielestä pitkästyttävältä. Kaikki taiteet ja hyvin tehty ruoka lyhentävät alakuloisuuden hetkiä”, Kai Linnilä miettii.
Yhdessä Amanitan kuva-arkiston hoitajan, tietokirjailija Hanna Pukkilan (nyttemmin Pukkila-Toivonen) kanssa tehty Isomummin keittiö (2004) tekee ruokahistorian eläväksi myös nostalgisen, korkeatasoisen kuvituksen avulla.
Linnan pidoista pappilan pöytään. Kaari Utrion romaanien herkut (2008) on kirjallis-kulinaristinen matka 800-luvulta 1800-luvulle. Tapa- ja ajankuvaus, otteet Kaari Utrion tuotannosta ja reseptit muodostavat komean kattauksen.
Maalla ja ilmassa
Yhdessä Seppo Saraspään kanssa Kai Linnilä teki kirjan Punainen tupa ja erämaa. Rikkaan ajan allakka (2000), jota voi kutsua eräänlaiseksi uudeksi ”vuotuiseksi ajantiedoksi”. Teos myötäilee vuodenkiertoa etenemällä kuukausittain, mutta se sisältää paljon muutakin kuin kustaavilkunamaista perinnetietoutta. Tekijöiden sanoin se on ”puuhastelukirja niille suomalaisille, jotka viettävät aikaa maalla”. Se opastaa niin erästelyyn kuin pirtinlämmitykseenkin ja kaikkeen tarvittavaan siltä väliltä.
Wanhan ajan joulu (2003) sisältää katsauksen joulutraditioihin ja niiden nykymuunteluun. Kai Linnilä lomittaa mukaan myös omakohtaisia muistoja lapsuudestaan sekä nykyisen perhepiirin joulunvietosta. Tämänkin teoksen tunnelmallinen, nostalginen kuvitus tekee siitä esteettisen nautinnon ja erinomaisen lahjakirjan.
Kai Linnilän toimittamista suurteossarjoista mainittakoon Suuriruhtinaan Suomi 1—5 (2003—2004), jonka pääteksti on professori Oiva Turpeisen.
Amanita tuntuu kuvatoimituksellisesti suorastaan erikoistuneen von Wrightien taiteeseen. Tästä kertovat lukuisat Kai Linnilän toimitustyöt taiteilijaveljesten parissa. Esimerkiksi Kaisa Häkkisen Linnun nimen (2004) Kai Linnilä toimitti yhdessä miniänsä, Amanitassa työskentelevän tietokirjailija Sari Savikon kanssa.
Klassisia lintukuvia on käytetty muuallakin. Yhteistyöprojekti Sari Savikon kanssa on myös Onko lintu kotona? Sata siivekästä (2004), jonka missiona on yleisimpien lintulajien tunnistaminen. Tekijöiden luonnehdinnan mukaan ”pieni luonto-opas kirjoitettiin uteliaan ulkoilijan tarpeisiin”.
Uteliaisuus kaikenlaisia elämänilmiöitä kohtaan leimaakin Kai Linnilän tuotantoa ja persoonaa. Innostuneisuus ei jäänyt ideointitasolle. Hän oli teon ja toiminnan ihminen. Taiteilijapariskunta Kai Linnilä ja Kaari Utrio toi Somerolle jatkuvasti niin kulttuurista kuin liiketaloudellistakin tietotaitoa.
Kai Linnilä palkittiin muun muassa Warelius-palkinnolla 1999 ja Cigar Aficionado- palkinnolla 2001 sekä yhdessä Hanna Pukkilan kanssa Gourmand World Cookbook Awards –palkinnolla 2004.
Eija Komu 8.1.2012 (päivitetty 11.9.2017)
Lähteet
- Amanitan nettisivut www.amanita.fi
- Manu Kärki: Kirjan synty. Teoksessa Kirjoja ja muita ystäviä. Onnittelukirja Kaari Utriolle ja Kai Linnilälle. Toim. Maarit Paulaharju. Painettu Kariston kirjapainossa 2002.
