Kuvanveistäjä edellä aikaansa
Kun kansainvälisestikin tunnetulta somerolaiselta kuvanveistäjä Seppo Manniselta kysyttiin, kuinka hänen laaja tuotantonsa on yleensä mahdollinen, hän naurahti: ”Se syntyy, kun tekee vasemmalla kädellä koulutyötä ja oikealla taidetta.” Pilailu sikseen: Joensuun koulu on kunnioittanut nyt jo virastaan eläköityneen opettajansa työtä ottamalla seinälleen hänen Ahkeruus-konstruktionsa.
Seppo Eero Kalevi Manninen syntyi 13.11. 1937 Helsingissä. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Helsingin Tehtaanpuiston yhteiskoulusta 1957. Kansakoulunopettajaksi hän valmistui Helsingin opettajakorkeakoulusta 1961 ja erikoistui myöhemmin kuvaamataidon opettajaksi Turun opettajakorkeakoulusta. Somerolla Seppo Manninen on asunut vuodesta 1963. Hänen ensimmäinen näyttelynsä oli esillä Turun taidemuseossa 1964. Yhtenä innostajanaan Seppo Manninen on maininnut Somerollakin jonkin aikaa vaikuttaneen Eero Hiirosen kuvataiteen.
Pitkän ja yhä jatkuvan uran aikana tyylisuuntaukset ja materiaalit ovat vaihdelleet, mutta linja on pysynyt omintakeisena ja tinkimättömänä. Aluksi Seppo Manninen työskenteli grafiikan, saven, kipsin ja pronssin parissa. Eila Hiltusen taiteesta innostuneena Seppo Manninen alkoi 1960-luvulla tehdä hitsaustaideteoksia. Tällä tekniikalla tehty Parvi pääsi Ateneumin näyttelyyn ja sai istuvan presidentin Urho Kekkosen kiitokset.
1960-luvun lopulla materiaaleiksi tulivat puu, rauta ja romut, ja yleensä näihin töihin kuului piikkielementti. 1970-luvulla oli minimalistisen vaiheen vuoro. Silloin materiaaleina olivat teräs ja alumiini. 1980-luvun tekstiilikautta seurasi 1990-luvulla puukausi, jonka olennainen piirre on se, että raakalankun ja työstöjäljen tulee olla näkyvissä. Kai Linnilä onkin luonnehtinut Seppo Mannista puutöineen nimenomaan varhaisteollisuuden ja sodanjälkeisen jälleenrakentamisen tulkiksi.
Tiukasti omaa linjaa
Seppo Manninen on osallistunut Suomessa muun muassa Taideakatemian kolmivuotisnäyttelyihin, Suomen taiteilijaseuran vuosinäyttelyihin ja Sculptor-näyttelyihin. Yksityisnäyttelyjä hän on pitänyt muun muassa Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Punkaharjulla, Keravalla ja Salossa. Ulkomailla hänen töitään on nähty muun muassa Saksassa, Ruotsissa, Romaniassa ja Unkarissa.
Seppo Manninen on usein ollut edellä aikaansa. Niinpä hänen alumiinitöitään irvisteltiin 1970-luvussa ”keittiövälineiksi”. Seppo Manniselle alumiini oli kuitenkin läheinen materiaali. Vaikka se oli vaatelias, kaunis väri miellytti taiteilijaa. Myöhemmin muutkin suomalaiset taiteilijat löysivät alumiinin.
Samoin tekstiilivaiheen yhdistelytekniikka oli melko uutta Suomessa. Materiaaleina saattoi olla lakanakangasta, villakangasta ja silkkiä. Mattapintaiset ja kiiltäväpintaiset kankaat saivat seurakseen solmuja, laskoksia, taitteita ja pingotuksia.
Tarja Venesvirta on arvioinut, että arkkitehtonisten muotojen ohella tila on tärkeä Seppo Manniselle. Veistosten sijainti harkitaan aina tarkasti, ja näin teoksista muodostuu tavallaan tilateoksia, joihin erityisluonteensa tuo valon ja varjon leikki.
Seppo Manninen ei ole julistava taiteilija, vaikka materiaalivalinnasta voikin lukea ekologisia arvoja ja teoksista välittyy hiljainen humaanisuus. Omia töitään hän ei halua selittää. Edes teosten nimet eivät ole Seppo Manniselle tärkeitä. ”Olen tyytyväinen, kun saan työni valmiiksi. En itke sen perään enää”, on Seppo Manninen todennut.
Somerolaisuuskin näkyy Seppo Mannisen töissä. Häntälän suuret uunit ovat polttaneet posliinisavea. Tätä tarvittiin Someron seurakuntakeskuksessa sijaitsevaan kasteveistokseen Elämän vesi (1988). Hienojakoinen styrokspuru sekoitettiin painavaan posliinisaveen. Poltossa puru suli, muodosti massaan ilmakuplia ja takasi keveyden, on Seppo Manninen kertonut.
Seppo Manninen on tehnyt suihkukaivoveistoksen Vesileikki Someron silloiselle kunnantalolle 1965, ja kaupungintalon aikaan teräksestä tehty Kasvu (1979) sijoitettiin sisäänkäyntikerrokseen. Hän on tehnyt myös teräskonstruktion Nuoruus (1974) Kiiruun koululle ja Kirjokannen 1986 Someron Säästöpankille.
Julkistiloihin tehtyjä veistoksia on esillä myös muun muassa Helsingissä, Turussa, Vaasassa ja Salossa. Salon Sibeliuksen puistossa on esillä itsenäisyysmuistomerkki Vapauden liekki, jonka materiaaleina ovat Mäntsälän punainen graniitti ja hiomaton, ruostumaton teräs.
Rauli Badding Somerjoen muistomerkki Badding-pysäkki sijaitsee Joensuuntien varrella Someron keskustassa. Se on Seppo Mannisen ja sarjakuvataiteilija Heikki Paakkasen käsialaa. Materiaali on sinkitettyä terästä. Baddingin kaksimetrinen siluettihahmo ja suojakatos ovat suosittuja kuvaus- ja levähdyspaikkoja. Muistomerkki paljastettiin 11.7.2015. Tapahtumaa todistivat tuhannet ihmiset.
Seppo Manninen on saanut esimerkiksi Jyväskylän kulttuuripäivien ensinäyttelystipendin 1968, ja hänen töitään on palkittu ja lunastettu muistomerkkikilpailussa sekä taide- ja veistoskilpailuissa.
Eija Komu 18.12.2012 (päivitetty 13.1.2021)
Lähteet
- Seppo Manninen: Sähköpostiviesti Eija Komulle 12.12. 2012.
- Seppo Manninen: Luento Someron kansalaisopiston järjestämässä Somerolaiset kuvataiteilijat tutuksi –luentosarjassa 14.3. 2012 Kiiruun koulun auditoriossa.
- Kiira Kauppi: Kokeileva taiteilija on muita askeleen edellä. Somero-lehti 23.3. 2012.
- Kai Linnilä: Veistäjä joka tekee kunniaa rakentajille. Taidevihkosessa Kaksi vuosikymmentä. Seppo Manninen - veistoksia ja tiloja. Espoo 1997.
- Olli Salomäenpää: Puuta ja punaista raitaa. Somero-lehti 5.6. 2009.
- Tarja Venesvirta: Sirkkelistä viuhkaan ja takaisin – Seppo Mannisen monitulkintaiset teokset. Salon taidemuseon Veturitallin taidevihkonen Tikku kynnen alla. Seppo Manninen: veistoksia. Hansaprint 2001.
