Haku

Hanna Marno - Kuvanveistäjä

Mikä on se liima, joka meidät loppujen lopuksi yhteen sitookaan?

Kuvanveistäjä Hanna Marno syntyi Helsingissä 1981. Somerolle hän muutti 2020. Marno toimii parhaillaan Somerolla Somero-opiston kuvataiteen tuntiopettajana. Taitelijan työhuone sijaitsee Nummi-Pusulassa.

Marno on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta Helsingistä. Lisäksi hän on opiskellut Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa mediataidetta, sekä hankkinut osaamista ulkomailta Carnegie-Mellon Universitysta ja Pittsburgh Filmmakersista.

Marnon töissä korostuvat veisto- ja ympäristötaide. Hän esittää taidettaan usein paikkasidonnaisesti eri ympäristöissä.

”Muotokieltä ja materiaaleja etsin luonnosta, valosta ja kaupungista. Taiteeni koen olevan usein kahden maailman välissä, oli se sitten faktaa tai fiktiota tai jotain synteettisen ja luonnollisen välillä. Oikeastaan tutkin mikä on se liima, joka meidät loppujen lopuksi yhteen sitookaan.”

Näyttelyitä Marno on pitänyt niin ulkomailla kuin suomessakin. Teoksia on ollut esillä Yhdysvalloissa, Englannissa, Kreikassa ja Ruotsissa. Tulevat näyttelyt tähtäävät aina Saksaan ja Venäjälle asti.

Marnon teoksiin kuuluvat muun maussa kaksipäiset hevosveistokset.

”Ensimmäinen kaksipäinen hevonen syntyi omasta ulkopuolisuuden tunteesta. Aloin ajatella, että veistoksen tulisikin jollain tavalla olla katoava, ilmestyvä, vailla sidottua paikkaa. Aihe on muovautunut monella tavalla veistoksista teksteihin. Näen kaksipäisen hevosen omassa tuotannossani eräänlaisena juonena, joka pohtii ratsastajapatsaan symboliarvoa.”

Somerolle Marno työsti 2020 paikkasidonnaisen väliaikaisen ympäristötaideteoksen. Ruunalassa, 52 tien varrella ollut installaatio Other, Color, Movement (Toinen, Väri, Liike) kertoi osaltaan konventioiden maailmasta. Se ilmensi karttaa, joka täydentyi jatkuvasti muutoksilla ja sattumanvaraisuuksilla. Teoksen aineksina toimivat pelto, tie, purettu köysi, luonnolliset ja synteettiset väripigmentit, 4X4 tolpat, kuminpolttamat kuviot asfaltissa, vauhtihullut, liikaa ja liian vähän aikaa.


Eeva Pettersson

Lähteet:



marno



veistos