Kirjaston palveluja on supistettu ajalla 3.12.2020 - 10.2.2021 seuraavasti: lehtilukusali ja lukupaikat ovat poissa käytöstä 24.1. saakka ja tapahtumat on peruttu 10.2. saakka. Toivomme pikaista asiointia (max. 15 min.) ja maskien käyttöä sekä turvavälien noudattamista. Myös käsien pesu tai käsidesin käyttö mennen tullen on toivottavaa. Käytössä on lainauspalvelut ja tietokoneilla voi asioida pika-asiointina. Suosittelemme verkkokirjaston käyttöä aineiston selaamiseen ja aineiston varaamista etukäteen sekä pikaista varausten noutoa. Kirjastoauto liikennöi normaalisti, autossa rajoitetaan yhtäaikaisten asiakkaiden määrää ja suositellaan maskin käyttöä.

Risto Rasa - Runoilija ja kirjastonhoitaja

"Vettä, kiveä, valoa"

Runoilija Risto Rasa syntyi 29.4.1954 Helsingissä mutta varttui Vaasassa. Ylioppilaaksi hän kirjoitti 1973 ja valmistui kirjastonhoitajaksi Tampereen yliopistosta 1978. Pääaineina olivat kirjastotiede ja informatiikka, sivuaineina yleinen kirjallisuustiede ja sosiaalipsykologia.

Aiemmin Risto Rasa on työskennellyt Varkauden, Kuopion ja Hämeenlinnan kirjastoissa. Vuodesta 1989 vuoteen 2018 hän toimi Someron kaupunginkirjaston hoitajana. Puoliso Elina Rasa, omaa sukua Tuominen, oli Someron kirjastonjohtaja 1989-2016.

Risto Rasan esikoisteos Metsän seinä on vain vihreä ovi (1971) oli muurinmurtaja suomalaisessa lyriikassa. Vähäeleiset mutta yksityiskohtaiset, syvän luontokokemuksen ja arki-ilmiöiden sävyttämät runot puhuttelivat sellaisiakin, jotka eivät aiemmin olleet sanottavasti piitanneet runoista. Runo lakkasi koukeroimasta ja komeilemasta, ja Risto Rasasta tuli 1970-luvun itseoikeutettu runopoika. Risto Rasan lyriikan voi liittää myös 1960-luvulla virinneen ympäristötietouden sanansaattajaksi.

Sitä paitsi 1970-luvulla erityisesti nuoret suosivat Tuomas Anhavan japanista suomentamia tankoja ja haikuja. Lukeva yleisö tottui sekä pelkistyneisyyteen että konkreettisen ja abstraktin mutkattomiin yhdistelmiin.

Jo esikoisteoksessa Risto Rasan runominä on sekä havainnoija että eläytyjä. Katse tarkentuu näennäisesti pieniin luonnonilmiöihin, eläimiin ja kasveihin, joista kuitenkin löytyy kunnioitettavaa sitkeyttä. Runon keskiössä voi olla kylpevä varpusenpoikanen, omenan sisällä tiskaava toukka tai aristeleva mutta yksilöllisyyttään varjeleva salaatinlehti: "Kalpea salaatinlehti työntyy maasta, / hiljaa, varoen, / millaiseen seuraan joutuu."

Risto Rasa personoi luonnonilmiöitä ja käyttää lähes aineettomiksi hiottuja metaforia: "Metsän seinä / on vain vihreä ovi / josta valo / ohjaa ystävänsä." Rakkausrunossa ihmistä verrataan eläimeen molempia kunnioittaen. Osittainen puhekielisyys lisää hellyttävää intiimiyttä entisestään: "Olet hento, / olet pieni, / voi sun pikkusormeskin kuin linnunjalka."

Kulkurivarpunen (1973) jatkaa mikrokosmoksien havainnointia, mutta Risto Rasa käyttää tässä teoksessa myös tarinamuotoa ja pitkälinjaisempia muistikuvia niin varhaisista kirjastokäynneistä kuin äkkipikaisesta mutta sympaattisesta talonmiehestäkin. Hiljainen huumori ja hyväntahtoisuus ovat Risto Rasan runoäänen tunnusmerkkejä. Näin suuretkin käsitteet arkistuvat lempeästi ja maanläheisesti: "Elämä, / kuin kansakoulun paha puuro / niin hyvässä keitossa, / että sitä aina haki lisää."

Lisää kokeiluja

Hiljaa, nyt se laulaa (1974) lisää Risto Rasan runoilijakuvaan riipaisevaa myötäelämistaitoa. Tuokiokuva yksinäisestä ihmisestä kasvaa yleispäteviin mittoihin: "Hän on hyvin yksinäinen, / tilasi lehden / jotta joku kävisi hänen ovellaan." Lapsi on Risto Rasan lyriikassa viisas johdattaja, puhdassydäminen aikuisen opastaja, ja runominä voi tietää häntä enemmän vain sen, minkä on oppinut oman kouraisevan kasvukokemuksensa kautta: "Lapset ovat matkalla / ensimmäiselle luokalle kansakouluun. / Kun ajattelen, mitä kaikkea heillä on edessä, / minun tulee kylmä." Aforistinen pelkistyneisyyskään ei ole Risto Rasalle vierasta: "Olemme niin tutut, / että joskus en saa sinua / ajatuksiini."

Kaksi seppää (1976), Rantatiellä (1980) ja Taivasalla (1987) jatkavat ennestään tuttujen runoainesten parissa, mutta nyt Risto Rasa suosii ajoittain myös pitempää runomuotoa, kokeilee jopa tajunnanvirtaa sekä mukailee kansanrunon rytmiikkaa.

Risto Rasan runoista on koottu kaksikin yhteisteosta. Laulu ennen muuttomatkaa sisälsi runoja vuosilta 1971-1980. Se ilmestyi 1982. Tuhat purjetta, Kootut runot, ilmestyi 1990, mutta siihen sisältyi kaksi uutta sikermää. Niistä Yhdeksän nelisäettä on omistettu runoilija-suomentaja Pertti Niemiselle tämän 60-vuotispäivän kunniaksi. Kiinan lyriikan suvereeni tuntija Pertti Nieminen on ollut myös Risto Rasan tärkeä innoittaja. Tässä sarjassa Risto Rasa kokeilee runoilijakuvalleen epätyypillisesti kerran jopa riimitystä. Pertti Niemisen elämäntyötä Risto Rasa kunnioittaa suoran omistuksen ja nelisäkeiden lisäksi myös viittauksella Han-shaniin, kiinalaiseen runoilijaerakkoon.

Tikka ja metsähiiri

Risto Rasan runous vetoaa voimakkaasti näköaistiin. Tarkkanäköiset runohavainnot saivat rinnalleen korkeatasoisia eläin- ja miljöövalokuvia 2010. Silloin ilmestyi karjalohjalaisen valokuvaaja Heikki Willamon, salolaisen valokuvaaja Kai Fagerströmin ja Risto Rasan yhteisproduktio Viimeiset vieraat - elämää autiotaloissa. Teos oli ehdolla WWF:n vuoden luontokirjaksi. Sen proosateksti on Heikki Willamon käsialaa.

Valokuvien rytmissä hengittävät Risto Rasan runot ovat hiljentyneet ennestäänkin. Luonto on vallannut takaisin omansa. Autioituneet pihapiirit ovat saaneet uusiksi asukkaikseen metsähiiriä, albiinokettuja ja supikoiran pentuja. Runominä tervehtii näitä uudisasukkaita melkein kuiskaten, luonnonjärjestyksen tasapainoa vaalien.

Hylätyssä pihapiirissä "puutyön äänet tikan pajasta / lohduttavat." Voisiko autiotaloon vielä asettua? Miten työskentely siellä sujuisi? Eläimet eivät ole aikailleet, ja niiden reiteistä voi lukea paljon: "Millaista tässä talossa / olisi asua, / kirjoittaa ikkunan ääressä, / antaa ajatusten juosta? / Pölyisellä pöydällä / metsähiiren jäljet, / pieni kertomus."

Urszula Soja on julkaissut Risto Rasan runoja puolannoksina kirjamuodossa 2009 ja 2010. Göran Torrkulla käänsi Rasan runoja ruotsiksi jo vuonna 1978. Samana vuonna Risto Rasa sai Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinnon. Sen jälkeen hänet on palkittu Einari Vuorelan seuran Korpirastas-reliefillä 1989, WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnolla 1993 ja Eino Leinon palkinnolla 1996. Vuonna 2019 Risto Rasalle myönnettiin taitelijaeläke.

Risto Rasan runoja on käännetty myös ukrainaksi. Risto Rasan toimittama modernien mäntyrunojen kokoelma Hidas tanssi ilmestyi 2012.


Eija Komu 8.2.2011
(Päivitykset: Laura Tyysteri 11.11.2019 ja Eija Komu 7.2.2020)



Risto Rasan Tuhat purjetta -teoksen kansi