Haku

Tommi Toija - Kuvanveistäjä

Mitä tarkoittaa olla ihminen?

Kuvanveistäjä Tommi Toija (6.6.1974, Lapua) valmistui Kuvataideakatemiasta Taiteen maisteriksi 2003. Toijan taidetta on hankittu laajasti eri museoiden kokoelmiin. Esimerkkinä näistä ovat Nykytaiteen museo Kiasma, Amos Anderssonin taidemuseo, Sara Hildenin taidemuseo ja Helsingin taidemuseo. Toija on erikoistunut teoksissaan keraamisiin, pieniin veistoksiin, jotka voivat esiintyä myös installaatioina. Toijan tunnetuin teos lienee Helsingin Jätkäsaaressa oleva yhdeksän metriä korkea Bad Bad Boy -betoniveistos, joka esittää pissaavaa poikaa.

Teoksissaan Toija pohtii, mitä tarkoittaa olla ihminen, mitä tarkoittaa olemassaolo yhteiskunnassa, mitä me olemme? Hän tutkii ihmisen haavoittuvuutta arkityyppisissä hahmoissaan. Toijan hahmot ovat kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti alastomia, alttiina maan elementeille ja sen ihmisten tuijotuksille. Hahmot eivät taiteilijan mukaan ole miehiä, eikä naisia, ei vanhoja tai nuoria, ainoastaan inhimillisiä. Näin Toija pyrkii vetoamaan yleisön sisäiseen sydämeen kaikkialla maailmassa. Lopputuloksissa on ripaus huumoria, mikä tekee Toijan työstä sekä lähestyttävää että uskomattoman silmiinpistävää.

”Minua on aina kiinnostanut ihmisen anatomia. Mallipiirtäminen ja muovailu koulussa kiinnosti minua erityisesti. Niiden kautta esiin nousi myös teemojen käsittely. Aloin miettimään, miksi me oikeastaan olemme täällä. Veistosten kautta saan tuotua esiin ihmisyyttä”.

Kuvanveistäjänä Toija on vaatimaton.

”Koen, että taitelijan työ on työtä siinä missä mikä tahansa muukin. Toisaalta tämä on varmasti itselleni myös kutsumusala. Minulle on tärkeää saada tehdä käsillä.”

Taitelijan töitä on ollut laajasti esillä niin Suomessa kuin ulkomailla.

Vuonna 2018 valmistuneeseen Someron Kiiruun kouluun hankittiin taidetta Toijalta. Teoksessa ”Tuulen viemää” keraaminen veistos roikkuu katossa ilmapallojen varassa ruokalan katossa.

Toija asuu Helsingissä Taitelijakoti Lallukassa. Sen lisäksi hän viettää paljon aikaa toisella työhuoneellaan ja kesämökillään Someron Kerkolassa.

”Veistosten tekemiseen tarvitaan suuret työtilat ja ne löytyivät edullisesti Somerolta, melko pienen matkan päästä Helsingistä.”


Eeva Pettersson

Lähteet:

  • Tommi Toija, kotivisut https://tommitoija.com/
  • Puhelinhaastattelu 12.5.2021, sähköpostiviestittely 12.5.2021, Eeva Pettersson



pissaavapoika