Kirjaston palveluja on supistettu ajalla 3.12.2020 - 10.2.2021 seuraavasti: lehtilukusali ja lukupaikat ovat poissa käytöstä 24.1. saakka ja tapahtumat on peruttu 10.2. saakka. Toivomme pikaista asiointia (max. 15 min.) ja maskien käyttöä sekä turvavälien noudattamista. Myös käsien pesu tai käsidesin käyttö mennen tullen on toivottavaa. Käytössä on lainauspalvelut ja tietokoneilla voi asioida pika-asiointina. Suosittelemme verkkokirjaston käyttöä aineiston selaamiseen ja aineiston varaamista etukäteen sekä pikaista varausten noutoa. Kirjastoauto liikennöi normaalisti, autossa rajoitetaan yhtäaikaisten asiakkaiden määrää ja suositellaan maskin käyttöä.

Severi Parko - Professori ja esseisti

Elämää muotoilemassa

”Olen kasvanut Someron Joensuussa tiilitehtaan ja maantien välissä”, emeritusprofessori Severi Pvarko on kirjoittanut. Severi Raimo Kalervo Parko syntyi Somerolla 11.1.1932 ja kirjoitti ylioppilaaksi Someron yhteiskoulusta 1950. Hän opiskeli Helsingissä silloisessa Taideteollisessa oppilaitoksessa 1951-1954. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1956 sisustusarkkitehti Marja-Liisa Annikki Hurme.Severi Parko kuoli Helsingissä 30.5.2014.

Severi Parko toimi ensin Taideteollisen oppilaitoksen, nykyisen korkeakoulun, tuntiopettajana, myöhemmin vt. professorina 1973-1976 ja professorina vuodesta 1976. Eläkkeelle Severi Parko jäi 1994.

Muoto-opin opettajana Severi Parko on elävä legenda. Hänen särmikäs, humoristinen tyylinsä ja yksityisen lomittaminen yleiseen tekevät myös hänen teoksistaan avartavaa luettavaa. Lapsuusmuistot, kasvamiskivut ja taidefilosofia muotoutuvat mielen ja kielen mosaiikiksi. Savikuoppa ja kulissi (1984) sisältää esseitä, muistelmia ja runoja. ”Minulle syntymäpitäjä / on henkilökohtaista kokemaa, / ainaista unien maisemaa, / kielen partta ja hokemaa”, riimittelee Severi Parko.

Makeisrasia. Pintaornamentteja ja muistipiirustuksia (1988) herättää veistokset eloon. Teksti on vahvasti visuaalista. Perspektiivit saattavat olla riemukkaasti nyrjähtäneitäkin: miltä maisema näyttää, kun sitä katselee Ateneumin vintiltä? Lukijaa lähestytään kumppanina, jolla on oma tahtonsa ja vapautensa: ”Pyrin dreijaamaan ulkopuolista tekstiä, jonka sisään jää tyhjä tila. Lukija täyttäköön sen omilla havainnoillaan, ajatuksillaan ja ennakkoluuloillaan”, kirjoittaa Severi Parko.

Taiteen tehtävä ja merkitys arvotetaan elämän kokoiseksi – ja mitenpä ne voisikaan erottaa toisistaan? ”Taide käyttää valtaa todellisuuden yli. Taiteilija ohjaa ja kanavoi tunteemme. Hän rajaa meidän näkökenttämme niin kuin kameramies rajaa aiheensa. Mistä taide vaikenee, sitä tuskin on olemassakaan”, otaksuu Severi Parko.

Nimikkoesineitä ja alkuelementtejä

Kunniaistuin ja muita aiheita (1994) sisältää muistelmia ihmisistä ja taideteoksista sekä näiden yhteyksistä. Esipuheessaan Severi Parko sanoo tehneensä tämän teoksen akateemisen jäähyväisluennon sijasta. Sävy onkin nostalginen, mutta se voi johtua myös aiempien kirjoitusten kierrättämisestä tässä teoksessa. Severi Parko ei kaihda ikuisuuskysymyksiä, vaan näkökulma laajenee suorastaan eksistentialistiseksi: ”Äkillinen oivallus elämän ohimenevyydestä voi yllättää kenet tahansa missä tahansa. Se ei vaadi taiteen tai uskonnon harrastusta eikä mausoleumin tai museon ympäristöä. Kuitenkin ajan kulku näyttää erityisen selvästi aineellistuvan museossa – yhtä lailla taide- kuin eläinmuseossa”, filosofoi Severi Parko.

Me esineet. Oppilastöiden kertomaa (1997) osoittaa kautta rantain, miten välitön suhde opettajalla ja oppilailla on ollut, vaikka Severi Parko tuskaileekin, onko hänellä moraalista oikeutta käyttää oppilaiden esinepiirroksia teoksensa materiaalina. Tietystä, oppilaalle läheisestä esineestä piirretyt kuvat ja esineiden tarinat ovat syntytaustansa vuoksi viehättävän moniäänisiä. Omissa pohdinnoissaan Severi Parko korostaa nimikkoesineen merkitystä myös perimmäisiä kysymyksiä pohdittaessa: ”Itseään, alkuperäänsä ja tulevaisuuttaan voi peilata mitä erilaisimmista esineistä.”

Helvi Juvosen Laulava kattila -runo on sovellettavissa Severi Parkon taidekäsitykseen, mitä tulee esineen merkitykseen ja sen muotoon: ”Laulava kattila, / lämmitit käteni tänään, / oli unesta jäykkä se, / aamunkohmeinen. / Laulava kattila, / miksi ei ystävänään / esineen muotoa / kohtaisi ihminen”, kysyy Helvi Juvonen.

Leimasimen jäljessä (2002) Severi Parko valottaa niin Ateneumin kuin oman sukunsa historiaa. Synnyinseutuunsa Someroon Severi Parko tuntuu suhtautuvan kaksijakoisesti: ”Vanhempani olivat tulleet muualta, ja minä lähdin heti kun pääsin. Syntymäpaikan perusteella olen silti somerolainen, niin kuin Unto Mononen on ikuisesti muolaalainen.” Vaikka ”Someron savilaakiolla kansalaisen painoarvo mitattiin manttaalimäärissä”, silloinen tiilitehdasmiljöö on osaltaan antanut Severi Parkolle käsityksen ”muokattavasta ympäristöstä, neljästä elementistä: savesta, hiekasta, vedestä ja tulesta. Olenko unohtanut ilman?”

Elävä malli. Muisteluksia (2008) kertoo, miten Severi Parkosta tuli opettaja. Tässäkin teoksessa maalausten ja piirrosten kertomat tarinat avautuvat ja avataan lukijalle. Severi Parko kunnioittaa mennyttä muttei jää piehtaroimaan siihen: ”En minä enää Ateneumin koulua itke enkä kipsijäljennösten murenemista sure, mutta toivon, että 2000-luvun Aalto yliopistoon jotenkin kantaisi eurooppalaisen kulttuuriperinteen sanoma, runoilijoiden ääni, orjakapinoitsijoiden paatos”, lausuu Severi Parko.

Severi Parkon toimitustöistä mainittakoon 1989 julkaistu ruotsinkielinen Den stora nordiska utställningen i Köpenhamn 1888. Samaa vallattomuutta ja hymyilyä turhantärkeydelle kuin Severi Parkon omissakin teksteissä heijastaa myös hänen suomennoksensa Thomas Windingin lastenkirjasta Pieni koirani Mestari ja muita eläimiä (tanskankielinen alkuteos 1988, suomennos 1997).

Severi Parko toimi valtion taideteollisen toimikunnan varapuheenjohtajana 1968-1970 ja jäsenenä 1971-1973 sekä 1980-1985.


Eija Komu
22.1.2012 ; päivitetty 20.8.2014



Severi Parkon Savikuoppa ja kulissi -teoksen kansi