Intohimoinen tarinankertoja

Kaari Marjatta Utrio on syntynyt Helsingissä 28.7.1942. Hänen vanhempansa olivat Tammen kustannusjohtaja, kirjailija Urho Untamo Utrio ja suomentaja Meri Utrio. Kaari Utrion ensimmäinen aviomies vuodesta 1965 vuoteen 1973 oli Jaakko Virkajärvi. Vuodesta 1974 aviomies on ollut kirjailija, toimittaja Kai Linnilä.

1970-luvun puolivälistä Kaari Utrio on asunut Somerniemellä. Pihapiirissä toimii myös perhepiirin pienkustantamo Amanita, joka aloitti toimintansa 1982. Amanitan perusideaa Kaari Utrio on kuvannut "pieni on kaunista" -periaatteeksi. Kai Linnilän kanssa Kaari Utrio on julkaissut Someron historiaa käsitteleviä teoksia, esimerkiksi Somero, viljan maa (1982).

Kaari Utrio pääsi ylioppilaaksi Helsingin Tyttölukiosta 1962. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui 1967 Helsingin yliopistosta. Pääaineena oli historia. Kaari Utrio onkin tuotannossaan hyvin tarkka autenttisten yksityiskohtien suhteen. Erityisen huolelliseksi hän ryhtyi esikoisteoksen ilmestyttyä, sillä tuolloin hänen veljensä, biologian asiantuntija, oli puuskahtanut, että susien käyttäytymisen sisar oli kuvannut "päin mäntyä". Kirjailija saikin veljeltään kehotuksen ottaa yhteyttä Erkki "Susi" Pulliaiseen.

On todettu, että historiallinen naistenromaani muuttui Suomessa 1960-luvulla toiminnalliseksi, seksi- ja jännityselementtejä sisältäväksi kirjallisuudeksi eurooppalaisen mallin mukaisesti. Kaari Utrio on kertonut, että hänen romaanimallinsa oli suosittu Angelika-sarja. Yhteiskunnallista osallistumista penäävänä aikana Kaari Utrion suorasukaiset seksikohtaukset aiheuttivat ivapuheita "rouvaspornosta".

Historian vyöryissä

Kaari Utrion ensimmäinen romaani oli Kartanonherra ja kaunis Kirstin (1968). Esikoisteos oli valtava kaupallinen menestys. Kaari Utrio on huomauttanut, että vastaanotto oli myönteinen, vaikka kritiikkien valossa kirjailijan aiheenvalinta oli sekä moraalinen että poliittinen kysymys. Kirjailija on myöhemmin esikoisteostaan lukiessaan tunnistanut siinä kerronnan ilon sekä rakkautensa dramaattisiin tapahtumiin ja mahtaviin joukkokohtauksiin.

Kartanonherra ja kaunis Kirstin sisältää kosolti romantiikkaa, seksiä ja kuolemaa. Sankaritar on tyypitelty vihreäsilmäiseksi punatukaksi ja sitä mukaa myös omapäiseksi ja temperamenttiseksi. Se sopii Klaus Kristerinpojalle: "Hän halusi Kirstinin juuri sellaisena, kiivaana, itsepäisenä, lannistumattomana." Kaari Utrion huumori on ilkamoivaa, ja usein se kärjistyy ironiaksi.

Pirita, Karjalan tytär (1972) on esikoisteokseen verrattuna vakavampi. Siinä aatelistaustainen orjatyttö vaeltaa niin Novgorodissa kuin Lapissakin. Kohtalo heittää hänet näihin paikkoihin. Piritan alistumattomuus kasvaa näkyväksi voimavaraksi vähitellen. Lapsikuvaukset ovat hyvin lyyrisiä. Lapsen syntymä on lähestulkoon metafyysinen kokemus: "Ja sitten hän tyhjensi itsestään elämän. Lapsen erotessa hänestä hän tunsi kummallisen välähdyksen ikuisuutta, tuskin tajuttavan hetken, jona elämän tarkoitus oli hänelle selvä ja kirkas."

Kaari Utrio on luonnehtinut kirjailijaprofiiliaan tarinankertojaksi: "Omasta mielestäni olen muinaisen perinteen kantaja. Tarinoita on kerrottu ikiajat leirinuotioilla jo silloin, kun ei tiedetty Gutenbergistä, Windows Wordista tai modernismista. Tarinoita kerrotaan yhä. Ne ovat kirjallisuuden primitiivisin muoto - ja kestävin."

Kaari Utrio on ottanut huomioon Someron myös historiallisissa romaaneissaan. Pappilan neidot (1977) alkaa Somerniemen Jakkulan pappilasta. Henkilöiden luonnehdinnat ovat terävän humoristisia: "pappilan yksitoista suloista mutta nälkäistä lasta" ja "pappi mutta hurskas". Teos sisältääkin ulkokultaisuuden kritiikkiä ja purevaa Someron säätyläisten kritiikkiä: "Suurin osa ei kouluvuosien jälkeen kirjaa avannut, eikä yhteenkään Someron kartanoon tilattu ainuttakaan sanomalehteä. Tietonsa maan ja maailman tapahtumista he saivat matkustavaisilta sellaisina kuin saivat, eivätkä he paljon piitanneet mistään mikä tapahtui Someron ja ehkä Tammelan, Nummen ja Pusulan ulkopuolella."

Vaskilintu (1992) on kenties massiivisin Kaari Utrion romaaneista. Keskiaika kaikkine vastapooleineen alkaa elää omaa elämäänsä kirjan sivuilla. Poikkeuksena historialliseen linjaansa Kaari Utrio on julkaissut myös pääkaupunkiseudun aikalaiskuvauksen Ruusulaakso (1982), joka käsittelee rahaa, valtaa ja perheväkivaltaa.

Naishistorian enentäjä

Tietokirjallisuuden popularisoijana Kaari Utrio on keskittynyt nimenomaan naisen ja perheen historiaan. Näitä jättitöitä ovat Eevan tyttäret (1984), Venus, naiskauneuden historia (1985) ja alkuaan kuusiosainen Familia-sarja (1995-1997), joka ilmestyi lyhennettynä Perhekirjana (1998).

Eevan tyttäriä on luonnehdittu erittäin merkittäväksi teokseksi senkin vuoksi, että Kaari Utrion popularisoimat tutkimustulokset kohottavat naisten itsetuntoa. Niiden on katsottu lisäävän myös ymmärrystä naisten elämäntilanteesta ja vaikutusmahdollisuuksista.

On myös huomautettu, että 1970-luvulla feministiset korostukset alkoivat lisääntyä Kaari Utrion tuotannossa. Kolumnikokoelma Kiilusilmäinen feministi eli miksi en matkusta enää junassa (2008) sisältää kosolti näitä painotuksia. Kolumneissaan Kaari Utrio on ottanut vahvasti kantaa muun muassa naisen esineellistämiseen.

Tuottelias ja menestynyt kirjailija osoittaa kolumneissaan, että elämänarvot ovat muualla kuin ulkoisessa menestyksessä: "Mikä maailmassa on eniten tavoittelemisen arvoista? Onko se raha ja pröystäily? Onko se maine ja julkisuus? Viimeistään lapsistaan näkee, onko tavoitellut todella tärkeitä asioita. Kun lapsi paljastuu narkkariksi tai juopoksi, tai sairastuu vakavasti tai kuolee, kaikki muu on tuhkaa ja turhuutta. Silloin eivät auta miljoonatalot eivätkä loistoautot, eivät lehtijutut ja kuuluisat ystävät. Silloin ihminen on yksin vastuunsa kanssa."

Kaari Utrio toimi taiteilijaprofessorina 1995-2000. Hän on saanut muun muassa valtion kirjallisuuspalkinnon 1973, Schloss Burg an der Wupperin historiallisten tietokirjojen palkinnon 1989, Larin Paraske -palkinnon 1996 ja valtion tiedonjulkistamispalkinnon elämäntyöstä 2002.

Tiedostusvälineet uutisoivat laajalti syksyllä 2019, että Kaari Utrio lopettaa romaanien kirjoittamisen. Näin ollen hänen viimeiseksi romaanikseen jäi autonomian aikaan sijoittuva tapakomedia Hupsu rakkaus (2017). Kaari Utrio pitää yllä suosittua Facebook-sivustoa, jossa hänellä on 17 000 seuraajaa. Lisäksi hän avustaa Amanitassa mm. editointityössä.

Huhtikuussa 2021 ilmestyi toimittaja Anna-Liisa Haavikon kirjoittama laaja, runsaslähteinen, perusteellinen ja eloisa elämäkerta Kaari. Se luo informatiivista ajankuvaa, sillä tärkeänä lähteenä on Kaari Utrion taltioima laaja kirjeenvaihto. Elämäkerta kertoo kronologisesti ja kattavasti suositusta kirjailijasta, tämän persoonasta, tuotannosta työprosesseineen sekä teosten vastaanotosta, joka on vuosikymmenten kuluessa muuttunut väheksytystä erittäin arvostetuksi.

Eija Komu 26.7.2011
(päivitys Eija Komu 10.4.2021)

Anna-Liisa Haavikon kirjoittama Kaari Utrion elämäkerta Kaari ilmestyi 2021. Se on ollut myynti-ja arvostelumenestys. Perusteellisessa elämäkerrassa yhdistyvät tuotteliaan kirjailijan työn tarkat kuvaukset ja yksityiselämä, josta ei kuitenkaan kirjoiteta vastoinkäymisillä mässäillen. Kaari Utrio sai Alfred Kordelinin Säätiön elämäntyöpalkinnon 2021.

2.6. 2022 avautuneessa Someron Kulttuurigalleriassa (Ahola, Joensuuntie 20) oli ensimmäisenä näyttelykesänä esillä Kaari Utrion elämäntyö kirjoittamiseen liittyvine esineistöineen. Mukana oli hänen teoksiaan, leikekirjoja, samanlainen Olympia-kirjoituskone, jota hän käytti1968-1985, sekä jopa käsilämmittimet. Kaari Utrio on Kulttuurigallerian suojelija.

Päivitetty 29.9. 2022 / Eija Komu

Kaari Utriolle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun suurristi joulukuussa 2023.
Päivitys Eija Komu 7.12. 2023

Lähteet

• Kaari Utrion kirjoitus Esikoista katsellessa. Esipuhe Kartanonherra ja kaunis Kirstin -teoksen Kirstin-nimiseen uusintapainokseen. Tammi 1998.
• Kaari Utrion puheenvuoro teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet 4. Virikkeet, ainekset, rakenteet. Toim. Ritva Haavikko. WSOY 2000.
• Kaari Utrion esitelmä Kuinka taiteilijat muuttivat maalle Someron kaupungintalolla 8.7. 2011
• Kirsti Manninen: Naurava nainen vuodekomerossa - Kaari Utrio. Teoksessa "Sain roolin johon en mahdu". Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Otava 1989.
• Aura Korppi-Tommola: Kun ahmimisikä ei mene ohi. Teoksessa Kirjoja ja muita ystäviä. Onnittelukirja Kaari Utriolle ja Kai Linnilälle. Toim. Marjut Paulaharju. Painettu Kariston kirjapainossa 2002.

Kaari Utrio, Sauli Niinistö ja Risto Rasa Turun kirjamessuilla 2013

Kuva: Manu Kärki